Ajatuksia kauneudesta

Kauneus ja mitä pidämme kauniina sosiaalisessa mediassa ja muotilehdissä muuttuu koko ajan. Itselläni meni vuosia löytää omaa kauneutta tai alkaa näkemään itseäni kauniina, kunnes aloin opettelemaan kuvaamista oma-kuvien avulla. Puhelimella esimerkiksi Snapchat kuvia olen ottanut satoja ennen “oikean kameran” eteen istumista, mutta ne eivät tuoneet samaa tunnetta.

Valokuvaamista harjoitellessa ei ollut kiire tai paineita ja hetken olin vain oma itseni. Kun alkoi kuvaamiseen tulemaan tuntumaa niin huomasin miten ylpeys, innostus ja intohimo kuvaamista kohtaan näkyy kasvoillani ja muistan, että tuli vaan yksinkertaisesti kaunis olo.

Mitä enemmän harjoittelin kuvaamista oma-kuvilla ja myös muiden kuvaamista, sitä vähemmän ajattelen kauneuden liittyvän täydellisyyteen.

Mielestäni jokainen meistä on kaunis. Tämä kauneus ei tule filtteriestä, vaan se kauneus on kahden lauseen välisessä naurussa, oli se sitten hihitystä tai käkätystä. Se kauneus loistaa kun ihminen puhuu jostain mistä on intohimoinen, kun hän antaa musiikin viedä mukanaan tai kun hän katsoo rakastamaansa kumppania tai ystävää. 

Silti moni on huolissaan siitä, ovatko he tarpeeksi kuvauksellisia tulla kuvatuksi tai varaamaan aikaa.

Minusta kuvauksellisuus ei ole tietynlaiset kasvot tai täydellinen osaaminen kameran edessä. Se on läsnäoloa. Jonkinlaista rehellisyyttä ja aitoutta. Olen vuosia sanonut että ei kuvauksellisia ihmisiä ei ole.

Uskoin pitkään itse olevani ei kuvauksellinen ja edelleen sukulaisen puhelimella otetut väkisin poseeratut pönötys kuvat eivät multa onnistu. Mutta siinäpä se onkin. Kun kaikkien pitää sanoo “muikku” kiireessä ennen kuin pienimmät serkut kyllästyvät paikalla seisomiseen ja ennen kuvia taas yksi sukulaisista kysyi sinulta yhden niistä peruskysymyksistä, “mitä tulevaisuuden suunnitelmia” “pääsitkö kouluun” “milloin menette naimisiin”, jota koitat vältellä. Siinä ei ole paljon tilaa rentoutua ja olla oma itsensä.

Ehkä juuri siksi rakastan dokumentaarista kuvaamista ja niitä pieniä hetkiä enemmän kuin täydellisiä poseerauksia. Niissä on jotain aidompaa. Jotain, mikä tuntuu enemmän ihmiseltä.

Kameran kautta näen asioita, joita ihmiset eivät itse välttämättä huomaa itsessään:

pehmeyttä, valoa, herkkyyttä, lämpöä, voimaa ja sitä sisäistä tulta, joka tekee meistä ihmisiä ja kauniita.

Yksi syy siihen miksi kuvaan on juuri tämä. Haluan näyttää ihmisille heidän oman kauneudensa hieman lempeämmästä kulmasta.